Julkiset tiedotteet (internet)

Kiinteistökustannukset: Rovaniemellä kalleinta, Kempeleessä halvinta

Kirjoitettu 23.09.2019 kello 11:41 (muokattu 23.09.2019 kello 11:41)

Rovaniemellä kalleinta, Kempeleessä halvinta

Kiinteistöliiton Indeksitalo-seurannan mukaan kiinteistöjen kulut vaihtelevat kunnissa suuresti. Suomen kalleinta on Rovaniemellä, jossa kiinteistökulut ovat kuukaudessa 3,15 euroa neliömetriä kohti. Halvinta on Kempeleessä: luku on 2,15 euroa. Kiinteistökustannukset ovat keskimäärin 2,72 euroa neliöltä.

Indeksitalo-selvitystä on tehty vuodesta 2001 lähtien. Indeksitalo on 30-vuotias 10 000 kuutiometrin asuinkerrostalo. Se sijaitsee kaupunkikeskustassa ruutukaava-alueella omalla tontilla. Asuntoja on 40. Kulutukset veden ja energian ovat keskimääräisiä, kuten myös jäteastioiden määrät ja tyhjennysvälit. Laskelmissa on mukana myös kiinteistövero.

Indeksitalo mittaa kuntakohtaisesti päätettäviä kiinteistöjen pitokustannuksia. Ne kattavat keskimäärin vähän yli puolet taloyhtiön hoitokuluista.

Kerrostalojen hoitokuluihin kuuluvat näiden lisäksi vuosikorjaukset, kiinteistöpidon palvelut ja hallinnolliset palvelut.

Viime vuonna kerrostalojen keskimääräinen hoitokulu oli 4,83 euroa neliötä kohti kuukaudessa.

Nousu nopeutui

Selvitys osoittaa, että tänä vuonna kustannukset ovat nousseet aiempaa nopeammin. Erityisesti lämmityksen ja sähkön kulut ovat kasvaneet.

Selvityksessä on mukana 59 kuntaa, joissa asuu yli neljä miljoonaa ihmistä.

Halvimman ja kalleimman kunnan eroa voi konkretisoida vertailemalla 90 neliön perheasuntoja. Rovaniemellä siitä maksetaan kiinteistökuluja 3 400 euroa ja Kempeleessä 2 300 euroa vuodessa.

Suurissa kaupungeissa kustannusten nousu oli keskimääräistä suurempaa. Kymmenen suurimman kaupungin nousu oli keskimäärin 3,3 prosenttia edellisvuodesta. Helsingissä kulut ovat nousseet kolmessa vuodessa 18 prosenttia suurimpien kaupunkien keskiarvo on 7 prosenttia.

Helsingissä kiinteistökulut ovat 3,07, Turussa 2,89 ja Tampereella 2,85 euroa neliöltä kuukaudessa.

Vuodessa eniten kallistuivat kulut Salossa (9 %), Kouvolassa (7 %) sekä Helsingissä ja Oulussa (6 %). Haminassa kulut laskivat 3 %, kaukolämmön ja kiinteistösähkön halpenemisen ansiosta.

Kiinteistöliiton selvitys löytyy tästä linkistä.

Antti Rinkinen

 

« Palaa takaisin

Näytä