Julkiset tiedotteet (internet)

Kuukauden reimiläinen Henri Lehtinen: Kun työpaikalla viihtyy, työ sujuu

Kirjoitettu 20.08.2019 kello 15:52 (muokattu 20.08.2019 kello 15:52)

REIM Tampereen Henri Lehtinen tulee aamuisin tyytyväisenä töihin.

-          Meillä on hieno työporukka. Yhtään myrkyttäjää ei ole, eikä hankalia ihmisiä. Eikä kukaan ole sulkeutunut. Kaikkien kanssa tullaan hyvin juttuun, Lehtinen sanoo.

Hänen mielestään jokaisella työyhteisön jäsenellä onkin vastuu yhteisestä viihtymisestä.

Lehtinen uskoo, että kun töissä viihtyy hyvin, myös työ sujuu hyvin.

-          Huumorin kautta asiat hoituvat yleensä hyvin. Iloisuus luo myönteistä ilmapiiriä. Silloin on hyvä tehdä töitä, kun töissä ei tarvitse ottaa erillistä työroolia, vaan uskaltaa ja voi olla ihan oma itsensä.

Lehtisellä on takanaan kuusi vuotta kirjanpitäjän töitä REIMillä. Sitä ennen hän oli töissä pankissa, haki sen jälkeen opiskelupaikkaa, ja tuli hoitamaan kirjanpitäjän vuorotteluvapaata; ja jäi sille tielle.

Näissä vuosissa kirjanpito on muuttunut on siirrytty lähes täysin sähköiseen maailmaan.

-          Kun tulin, laskutkin olivat vielä paperilla. Ne syötettiin koneelle, kaikki kirjanpitoaineisto tulostettiin ja mapitettiin. Työ on automatisoitunut todella paljon. Periaatteessa tilinpäätöksen tasekirja on ainoa paperinen tuloste, Lehtinen kertoo.

Digitalisaation myötä työn tekeminen on nopeutunut. Uusi tekniikka on ollut myös uuden oppimista.

-          Olen saanut olla uuden kirjanpito-ohjelman pilottivaiheesta asti mukana. Osaan myös opastaa muita. Sähköinen tekeminen helpottaa töitä ja nopeuttaa asioita.

Asiakkaatkin sähköisesti

Myös asiakkaat ovat tyytyväisiä sähköisiin palveluihin.

-          Joitain vanhempia asiakkaita saattaa olla, jotka haluavat varmistuksen paperilla. Mutta suurin osa pitää nopeasta reagoinnista. Postin kanssakin alkoi tökkiä: jonkin verran postia jäi menemättä perille, eikä oikein koskaan tiennyt, milloin kirjeet olivat perillä. Nyt asiat hoituvat reaaliaikaisesti, Lehtinen kiittää digitalisaatiota.

Hänen työnsä on taloyhtiöiden kirjanpitoa, osakerekisteröintiä, hintamuutoksia, laskutusta.

REIMillä käytössä olevat taloyhtiösivut eivät vielä juurikaan näy kirjanpitäjälle. Palveluun saisi hallitukselle vaikka pääkirjan tietoja.

-          Toistaiseksi asiakkaille on riittänyt, että talouden väliaikatiedot tulevat isännöitsijältä sanallisesti. Kirjanpidon kannalta taloyhtiösivuille saisi kyllä helpostikin tietoa kuukausitasolla. Ja helpottaisihan se hallituksenkin työtä, kun ei tarvitsisi kysellä. Kyllä tämäkin varmaan ajan myötä muuttuu, asiakkaiden toiveiden mukaan, Lehtinen arvelee.

Työn vastapainona vapaa-aika kuluu kotona. Rintamamiestalossa riittää tekemistä, samoin isolla pihalla. Kaksi pientä lasta ja kotieläimet kanat ja puput tuovat tekemistä.

-          Tykkään siitä, että ei tarvitse murehtia, että naapureille tulisi häiriötä. Meillä on pihalla sauna on vähän kuin olisi samalla kotona ja mökillä.

Antti Rinkinen

-           

 

 

« Palaa takaisin

Näytä